Skip to content

Meistä ja blogista

Idea blogista tuli ensimmäisen kerran vuoden vaihteen (2020) jälkeen, kun (jälleen kerran) keskustelimme mieheni kanssa remonttisuunnitelmistamme. Blogi olisi yksi tapa jäsentää omia ajatuksiaan.

Ensimmäinen haaste oli keksiä nimi blogille. Ajatus blogista lähti tulevista remonteista ja se rajoittikin ensin nimen suunnittelua. Lopulta päädyimme kuitenkin siihen, että nimi kannattaa olla sellainen, että muutaman vuoden (tai kuukauden) päästä voi kirjoittaa vaikka leivointa-asioista ilman, että nimi rajoittaa liikaa. Siksi päädyimme kurkistuksia kotiin -nimeen. Siitähän tässä on kyse. Kerromme jotain elämästämme.

Joten tervetuloa kurkistamaan kotiimme, jossa olemme asuneet nyt reilut kymmenen vuotta. Kyseessä on 80-luvun alkupuolella rakennettu, yksikerroksinen, noin sadan neliön omakotitalo. Tarkoitus on kertoa ainakin alkuun kotiin suunnittelemistamme ja toteuttamistamme pienistä ja ehkä isomistakin kunnostustöistä ja remonteista sekä näihin liittyvistä valmistelutöistä.

Kummallakaan meistä ei ole koulutusta näihin hommiin, mutta kiinnostusta käsillä tekemiseen on. Vuosien saatossa on tullut osallistuttua erilaisiin remontteihin, joten kaikki ei tule ihan uutena vastaan. On mukava nähdä, miten alkutilanteen monet kysymykset saa ratkaistua ja lopputuloksena on jotain toimivaa ja omaan silmään sopivaa.

Remontteja ja muita projekteja teemme yhdessä. Blogin osalta sisälöntuontanto on Outin heiniä ja Mika huolehtii, että tekniikka toimii.

Kuka Outi

Outi on päivisin koneen ääressä naputtava tai puhuva toimistoammattilainen. Vapaa-aikaan kuuluu kaikenlainen kotiin liittyvä touhuaminen (pientä pihan laittoa, leivontaa yms.) mukaan lukien myös kotityöt. Toinen tärkeä vapaa-ajan kohde ovat taiji ja qigong.

Kuka Mika

Mika on päätoimisesti hieroja / jäsenkorjaaja, joka myös sivussa koodaa entisen ammattinsa pohjalta. Vapaa-aika kuluu pienissä kodin nikkarointihommissa tai tietokoneen ääressä. Outin tavoin harrastuksiin kuuluu myös taiji ja qigong.