Itse tulisijojen purkamiseen saimme useammaltakin ihmiseltä vinkin, että sopivan kokoinen poravasara oikeilla taltoilla on hyvä työkalu tiilien irrottamiseen. Liian iso rikkoo tiiliä ja on raskas käyttää. Sopivan kokoisella jaksaa tehdä töitä ja parhaimmillaan tiilet irtoavat siististi kokonaisina. Vuokrasimme Vatupassista, 6 kg kombivasaran, muutaman erilaisen taltan sekä pienen ilmanpuhdistimen (< 600m³/h hepa) huputetun tilan alipaineistamiseksi. Kun suojaukset oli tehty ja kaikki välineet kasassa lokakuun alussa keskiviikkona, emme malttaneet odottaa seuraavaan päivään vaan aloitimme purkua. Aluksi irrotimme uunista ja takasta luukut. Uunin luukku kehyksineen lähti helposti. Takan luukun ovet sai irrotettua helposti, mutta kehysten kiinnitystä piti tutkia jonkin aikaa ennen kuin löysimme
Kommentoi
Avainsana: purkutyö
Sopimusten kirjoittamisen jälkeen meillä oli aikaa n. 1½ kuukautta purkaa entiset tulisijat alta pois. Mikan työn etuja on se, että tapaa eri alojen ihmisiä. Lisäksi sukulaisissa on rakentamisesta ja remontoinnista osaamista ja kokemusta, joten olemme imeneet sienen lailla tietoja, kun sellaisia on tarjottu. Kun purku tapahtuu omassa kodissamme ja molempien työn ja muun elämisen pitää onnistua myös purkamisen ajan, meidän kannatti huputtaa purkualue muoveilla ja ostaa tiiviit vetoketjuovet. Näin pölyt jäävät valtaosin huputetun alueen sisälle ja kulku purkualueelle ja ulos onnistuu kuitenkin helposti. Lisäksi purkamisen ajaksi tila kannattaa alipaineistaa eli vuokrata puhallin ulosvedettävällä muoviputkella. Lattian suojaamiseen saimme vinkin, että alle
Kommentoi