Skip to content

Takan ja uunin uusiminen, osa 2, purkualueen suojaus

Luonut Outi 6.2.2021

Sopimusten kirjoittamisen jälkeen meillä oli aikaa n. 1½ kuukautta purkaa entiset tulisijat alta pois. Mikan työn etuja on se, että tapaa eri alojen ihmisiä. Lisäksi sukulaisissa on rakentamisesta ja remontoinnista osaamista ja kokemusta, joten olemme imeneet sienen lailla tietoja, kun sellaisia on tarjottu.

Kun purku tapahtuu omassa kodissamme ja molempien työn ja muun elämisen pitää onnistua myös purkamisen ajan, meidän kannatti huputtaa purkualue muoveilla ja ostaa tiiviit vetoketjuovet. Näin pölyt jäävät valtaosin huputetun alueen sisälle ja kulku purkualueelle ja ulos onnistuu kuitenkin helposti. Lisäksi purkamisen ajaksi tila kannattaa alipaineistaa eli vuokrata puhallin ulosvedettävällä muoviputkella. Lattian suojaamiseen saimme vinkin, että alle kannattaa laittaa jokin pehmeämpi materiaali esim. aaltopahvi ja sen päälle vaneri. Alempi kerros suojaa lattiaa hiertymiltä ja ylempi iskuilta. Tiilien kasteleminen purkamisen aikana vähentää pölyn määrää.

Lattiasuoja ja vaneri takan ja uunin ympärillä.

Teimme itsellemme hankintalistaa ja selvittelimme mahdollisuuksien mukaan, mistä kaupasta tavarat voisivat löytyä. Tavaroiden hankintaan pyörähti helposti puoli päivää, vaikka meillä oli valmis lista. Rautakaupoilla on kokoa, joten tavaran löytämiseen meni oma aikana. Esimerkiksi rakennusmuovin löytämiseen K-raudasta tarvittiin myyjän apua, kun se oli -tietysti- rakennustarvikeosastolla eikä suojamuovien kanssa samassa paikassa. Lisäksi päädyimme siihen, että ostimme ensin vanerit ja rimat ja veimme ne kaupan peräkärryllä kotiin ja sen jälkeen jatkoimme muiden tarvikkeiden metsästystä.

Hankintalistaa:

  • Vaneri lattioiden suojaksi (Carlson)
  • Itsekiinnittyvä lattiasuoja aaltopahvin tilalle vanerin alle (Carlson, Formax floorquard, mitat 1x25m)
  • Kirkas rakentajan muovi seinäksi ja suojaamaan tilan sisään jääviä seiniä ja kattoa (K-rauta, mitat 3 m x 9 jm)
  • Rimat tueksi suojamuoville huputukseen (Carlson)
  • Vetoketjuovet (K-rauta, 3 kpl, Prof C-malli)
  • Suojausteippiä useampi rulla (Carlson ja muut kaupat, Stokvis AT6000)
  • Suojalasit hengityssuojaimen pidikkeellä ja itse hengityssuojaimet (IKH, JSP)
  • Kuulosuojaimet Peltor, jotta molempien korvat saadaan suojattua (yhdet meillä jo oli)
  • Painepumppupullo tiilien kasteluun, kun entinen hajosi (IKH)
Kuva huputuksesta keittiön suuntaan.

Sitten olikin aika aloittaa purkutilan huputus. Poistimme ensin purkualueelta huonekalut ja muut tavarat (mm. valaisimen katosta). Sitten oli vuorossa lattian suojaus lattiasuojan ja vanerien avulla. Raamit suojaukselle antoi uunin edessä kylpyhuoneen ovi sekä uunin sivussa ja takan edessä olevat keittiön kaapit. Lattiasuojan levittäminen oli helppoa ja nopeaa, kun mitat osuivat sopivasti kohdilleen. Kaventamista ei tarvinnut tehdä, vaan rullasta katkottiin sopivat palat koko alueelle ja levitettiin lattialle. Vanerien laittoa helpotti se, että takaovi on niin lähellä. Siitä pääsi helposti sisälle mittaaman oikean koon ja taasen ulos tekemään katkaisut. Vaneritkin istuivat melko nätisti paikalleen. Uunin viereen ja takan eteen tulevaa vaneria piti sekä kaventaa, että lyhentää. Takasta ulko-ovelle lattia saatiin suojattua kolmella vanerilla, joita vain hieman lyhennettiin. Ensimmäisestä vanerista ylijääneellä soirolla suojasimme pienen alan uunin edestä ennen kylpyhuoneen ovea. Kylpyhuoneen oven eteen jäi näkyviin ylimääräistä suojamuovia, mutta se ei haitannut kulkua ja toisaalta osaltaan esti pölyn yms. kulkeutumista keittiöön.

Kuva huputuksesta takapihan suuntaan.

Lattian suojauksen jälkeen kiinnitimme rimat muoviseinän tueksi. Rimoja tuli kaiken kaikkiaan viisi kappaletta.

  • 1 kpl keittiön puolelle ulkonurkan kohdalle
  • 1 kpl keittiön kaappien jälkeen välitueksi
  • 2 kpl vetoketjuoven tueksi
  • 1 kpl ulko-oven lähelle nurkaksi

Rimat kiinnitettiin pienellä kulmaraudalla lattiassa vaneriin ja ylhäällä suoraan kattoon. Sen jälkeen alkoi rakennusmuovin kiinnitys. Meidän etumme on se, että asumme 80-luvun talossa, jossa huonekorkeus on n. 2,5 m. Löysimme rakennusmuovin, joka yltää sellaisenaan kolme metriä leveänä lattiasta kattoon. Se helpotti paljon suojaamista. Muovi kiinnitettiin niiteillä kattoon, rimoihin sekä seiniin. Lisäksi kaikki reunat teipattiin katosta ja lattiasta. Teippiä menee paljon, mutta tarkkuus kannattaa, jos haluaa pitää pölyt ja muun moskan purkualueen sisällä. Muovia ei kavennettu seinissäkään vaan ylimääräinen muovi korkeudessa käännettiin purkualueen ulkopuolelle ja reuna teipattiin sisäpuolelta.

Kattoon muovi kiinnitettiin niiteillä ja seinälle roikkuvat reunat teipattiin kiinni seinässä oleviin muoveihin. Me ostimme rakennusmuovia kaksi rullaa ja se riitti tilan muovittamiseen. Ovien kohdalle leikattiin muoviin reiät ja ovi teipattiin kiinni muoviin. Ovien kohdalla ylijääneestä muovista tehtiin vielä joitain pieniä paikkauksia ulko-oven ympäristöön, jotta varmistettiin tiiviys. Ovia tarvittiin kolme: 1. pääsee sisälle purkutilaan, 2. pääsee ulos viemään tiilet ja purkujätteen pois ja 3. pääsin päivisin kulkemaan työhuoneeseeni. Se, että työhuone sijaitsi purkutilan takana, osaltaan innosti pitämään purkutilan siistinä.

Kuva huputuksen ovista.

Viimeistelynä jatkojohdolle tehtiin läpivienti pistorasialle ja sen ympäristö teipattiin tukkoon. Myös puhaltimen putkelle tehtiin reikä ulko-oven luokse muoviin.

Kaiken kaikkiaan tilojen suojaaminen oli yllättävän nopeaa (n. päivän verran). Paljon auttoi se, että lattiasuojan ja vanerien mitat olivat melko sopivat jo valmiiksi. Myös se, että suojamuovin leveys riitti lattiasta kattoon, helpotti hommaa. Jos muovi olisi pitänyt laittaa useammasta osasta seiniin ja teipata sekä mahdollisesti tukea jokainen sauma, olisi tilojen suojaukseen mennyt selvästi pitempään.

Sitten pääsikin jo itse purkamiseen. Siitä seuraavassa jutussa.

Jätä ensimmäinen kommentti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *