Taas on aikaa vierähtänyt viime kirjoituksesta. Ja hieman vierähti lisää aikaa, kun mietin aihetta. Lopulta ideoita kertyi useampaankin juttuun. Katsotaan, mitkä saan kirjoitettua, mutta päätin aloittaa kertomalla kokemuksia Hemmosta ja Aidasta.
En tiedä, pitäisikö tämä jättää jutun loppuun, mutta olemme molemmat olleet Aidaan ja Hemmoon erittäin tyytyväisiä. Molempien kuivuminen lopullisesti tietysti kesti enemmän kuin kolme viikkoa. Pidimme alussa huolta siitä, ettemme lämmitä kerralla liian kovasti. Ja tietysti uusien ja aiempaan verrattuna erilaisten tulisijojen kanssa piti itsekin opetella, miten toimitaan. Minulla meni hetki ennen kuin hoksasin, ettei esim. leivinuunin sytyttämisessä ja palamisessa vedon tarvitse tai varsinkaan kannata olla niin kova, että palaessa kuuluu kova kohina. Puuta menee huomattavasti vähemmän kuin aiemmissa tulisijoissa. Palaminen on niin tasaista ja hyvää, että tuhkiakin kertyy selvästi vähemmän kuin aiemmin.
Pohdin ennen tulisijojen uusimista, minkä verran kaipaisin vanhaa leivinuunia tai takkaa. Ne käyvät kyllä mielessäni, sillä niihin liittyy mukavia muistoja. Nykyiset tulisijat taasen vastaavat hyvin meidän tarpeisiimme ja tuovat koollaan, väreillään ja muodoillaan valoisuutta ja tilaa keittiöön ja olohuoneeseen. Sen verran homma on vielä kesken, että suojapellit savupeltien edestä puuttuvat edelleen. Katsotaan, josko tulevien remonttien yhteydessä löydetään ratkaisut niihinkin.
Aidan sijoittaminen onnistui hyvin. Luukun suunta on sopivasti olohuoneeseen. Kun vielä otimme lasiluukun, on kiva katsella palavaa tulta. Sekin kertoo, että palaminen tapahtuu sopivasti, kun luukut eivät juuri tummu. Joskus saattaa huonosti asetettu puu pyörähtää lähelle luukkua ja aiheuttaa enemmän jälkiä, mutta ne on helppo puhdistaa märällä sanomalehdellä pois.
Aidassa on normaalin pohja-arinan lisäksi sivuarina, joka asetetaan pohja-arinaan nähden vinottain pystyyn tulipesän takaosaan. Tiilerin mukaan se parantaa hyötysuhdetta ja pienentää päästöjä. Ainakin se tekee sen, että pienikin määrä puuta palaa hyvin loppuun asti. Jäljelle jää vain pieni määrä hyvin hienojakoista tuhkaa.
Aida myös vapauttaa lämmön hyvin tasaisesti tilaan. Yhteen pesälliseen riittää muutama puu (koosta riippuen 5-8 kpl). Jos ulkona on enemmän pakkasta tai muuten haluamme enemmän lämpöä, lisäämme toisen, pienemmän pesällisen. Aida luovuttaa lämpöä melko pian tulen sytyttämisen jälkeen, mutta lämmön luovutus tapahtuu kuitenkin suhteellisen hitaasti ja tasaisesti. Aida on yleensä vielä lämmin seuraavana päivänä yhdenkin pesällisen polton jälkeen.
Hemmokin on ollut ahkerassa käytössä. Jos ei muuten, niin laskutasona, milloin millekin. Käsittelimme hellan levyt liesimustalla viime kesänä. Siten saimme lämmitettyä levyt silloin, kun ikkunoita pystyi pitämään auki. Ensimmäisellä lämmityskerralla käsittelyn jälkeen hajua lähti tosiaan jonkin verran. Täytyy sanoa, että hellalevyt komistuivat käsittelystä. Todennäköisesti uusimme käsittelyn tulevana kesänä, jos vain muilta hommilta ehdimme. Leivinuunin kohdalla on sama tilanne kuin takassakin: uunin saa lämmitettyä pienemmällä puumäärällä. Se johtunee molemmissa jo pelkästään siitä, että lämmitettävä tiilimäärä on pienempi kuin aiemmin, vaikka tiilet ovatkin aiempaa tiiviimpää tavaraa ja siten varastoivat lämmön tasaisemmin.
Uunissa on tehty ruokia varsinkin näin etätyöaikana. Erilaiset laatikot, Lindströmin tms. pihvit ja omenahyve sekä jouluna kinkku valmistuvat hyvin leivinuunissa. Minä jostain syystä arkailen leivinuunin käyttöä leivonnassa. Olen ajatellut, että lähden kokeilemaan sitä sitten, kun innostus ja kiinnostus riittää.
Puuhellan käytöstä minulla ei ollut aiempaa kokemusta. Sitä olen kuitenkin opetellut käyttämään. Aloitin varovasti puuroilla ja niitä onkin tullut keitettyä nyt enemmän. Jostain syystä ne eivät pala niin herkästi pohjaan puuhellalla valmistettaessa. Johtuuko lämmönlähteestä vai siitä, että puuhellaa käyttäessäni, maltan paremmin seistä kattilan vieressä. Ainakin lämmönsäätö on helpompaa, kun kattilaa voi tarvittaessa helposti siirtää kuumempaan tai vähemmän kuumaan kohtaan. Tähän mennessä hellalla on tehty puurojen lisäksi erilaisia lettuja, keittoja ja jopa wokattu joitain kertoja. Wokkipannu on sen verran uusi tulokas, että sen käyttöä pitää vielä opetella, mutta ihan syötäviä ruokia sillä on saanut tehtyä.
Ruokien valmistuksen lisäksi puuhella on osoittautunut hyväksi paikaksi uittaa sytykeruusut sulatetussa kynttilämassassa. Olen tehnyt sytykeruusuja seitsemisen vuotta (piti ihan tarkistaa). Niiden valmistusta varten hankin aikoinaan jopa erillisen keittolevyn, jotta en pilaisi sähköhellaa kynttilän jämiä sulatellessani. Hoksasin, että voin tehdä kynttilöiden sulatuksen ja ruusujen uittamisen myös puuhellalla. Se on monessa suhteessa jopa helpompaa hellalla, kun kattilan lämpötilaa voi säätää portaattomasti siirtelemällä. Ja jos jotain sattuisikin tipahtamaan levylle, se häviää siitä kyllä jossain vaiheessa hellaa lämmittäessä.
Kaiken kaikkiaan olemme olleet molempiin tulisijoihin sekä laatoitettuun seinään hyvin tyytyväisiä. Ensimmäisenä kesänä oli mukava huomata, miten jo tulisijojen uudistaminen teki olohuoneestakin valoisamman. Uskon, että hellan ja leivinuunin käyttö lisääntyy sitä mukaan, kun kokemusta tulee lisää. Niinhän sitä sanotaan, että jokaisella leivinuunilla on omat tapansa ja ne pitää käyttäjän opetella.
Jätä ensimmäinen kommentti