Tätä kirjoittaessa huomasi jälleen, että kuvia olisi voinut olla enemmän eri vaiheista, vaikka minusta tuntui, että olin räpsimässä niitä joka välissä. Mm. Tiilerin toimituspaketeista tai pönttöuunin muurauksen eri vaiheista ei näköjään löytynyt kuvia.
Uunien osien toimitus sovittiin viikolle 43. Viikolla 38 tuli Savohormilta kysymys, voiko Hemmon liesitason ja luukut vaihtaa toisen valmistajan malleihin. Alun perin oli sovittu, että Hemmoon tulee perinteiset Narvin luukut ja liesitaso, mutta edellisen kesän Narvin tehtaan palon vuoksi toimittajaa piti vaihtaa. Tilalle tarjottiin Pislan liesitasoa keittolevyineen ja Puosin luukkuja. Meille vaihtaminen sopi. Käytännössä se tarkoitti sitä, että hellassa on kaksi isompaa keittolevyä kolmen sijaan. Luukut tulivat samalta valmistajalta kuin Aidan luukkukin, joten se oli oikein mieluinen muutos.
Ensimmäinen iso, mutta kevyt laatikko tuli jo viikolla 42. Se sisälsi Aidan pintapellit. Se piti säilyttää sateelta suojassa, joten taiteilimme sen pienelle kuistillemme. Se mahtui juuri ja juuri sisään niin, että kulkuväylä pysyi kuitenkin vapaana. Muista osista ei kuulunut mitään ennen muurarin tapaamista. Muurari tuli katsomaan muurauspaikan edeltävän viikon keskiviikkona. Hän kysyi tarkempia tietoja uuneista ja selvitti kansamme niiden lopullisen sijoittelun.
Hän myös soitti tapaamisen yhteydessä Tiilerille ja selvitti, ovatko osat tulossa luvatusti viikolla 43. Silloin selvisi, että kummankin uunin toimitus oli hieman viivästynyt ja ne olisivat tulossa viikolla 44. Harmillisesti Tiilerin yhteydenotto myöhästymisestä ei ollut tullut koskaan meille perille vaan varmaan jäänyt jonnekin palvelimelle jumiin tai muuten matkan varrelle. Toisaalta ei meillä ollut muurarinkaan yhteystietoja, joten emme olisi tietoa pystyneet hänelle toimittamaan.
Meille viikon viivästyminen ei olisi aiheuttanut harmia. Muurarille aikataulujen muuttuminen tietysti tarkoitti ongelmia muiden sovittujen aikataulujen kanssa. Hän sai sovittua Tiilerin kanssa, että pönttöuuni toimitetaan erikseen jo viikon 44 alussa ja hellauuni tulee viikon lopulla tai viimeistään seuraavan viikon alussa. Muurarille ei myöskään ollut mennyt tietoa muuriseinän tasoitus- ja laatoitustöistä. Töitä lisäsi vielä sekin, että pönttöuunin hormin pitää olla alhaalla ja vanhan takan jäljiltä hormi alkoi 1,5 metrin korkeudelta. Kaikki nämä vaikuttivat tietysti myös aikatauluihin.
Muurarin alkuperäinen ajatus oli ollut, että muuraus olisi aloitettu hellasta ja sen kuivumista odotellessa jatkettu pönttöuunin parissa. Lopuksi olisi tehty hellan rappaus. Seuraavan viikon työmaa oli onneksi suhteellisen lähellä meitä ja muurari pystyi sopimaan sen osalta aikataulun muokkausesta, vaikka se tarkoittikin myös sitä, että hän joutui useampana päivänä käymään molemmilla työmailla. Meillä hän aloitti työt jo samalla viikolla, kun kävi katsomassa työmaata. Hormin jatkaminen alas asti piti saada alkuun mahdollisimman pian, jotta siihen liittyvät muuraukset ehtisivät kuivua ennen seinän laatoittamisen aloittamista.
Meille se tarkoitti sitä, että paria päivää aiemmin purkamamme suojaukset pystytettiin saman tien takaisin. Tällä kertaa suojattava alue meni pitemmälle keittiön puolella, jotta muurarille olisi riittävästi tilaa työskennellä. Käytännössä kulku kylpyhuoneeseen ja saunaan tapahtui muurauksen aikana suojatun alueen kautta. Lattialle tuli tälläkin kertaa ensin suojamuovi ja sen päälle vaneri. Muovit olivat tällä kertaa vain seininä. Katto jätettiin vapaaksi, jotta mm. työmaavalot pystyi kiinnittämään siihen. Ja muuriseinä piti tietysti jättää vapaaksi. Suojattu alue loppui työhuoneen oven jälkeen. Se takasi muurarille työtilat ja toisaalta yhdellä muovilla saatiin suojattua koko alue. Lattia suojattiin myös suojatulta alueelta ulko-ovelle. Lisäksi ulos tuotiin vanerit, joiden päällä pystyi tekemään laastien sekoitukset, laattojen pienentämiset, yms. työt.
Muurarin työt alkoivat siis viikolla 43 hormin jatkamisella alas asti. Hän aloitti työt tekemällä reiän alas muuriseinään hormia varten. Silloin selvisi, että hormi oli tehty alun perinkin alas asti, mutta takan muurauksen yhteydessä alaosa oli täytetty irtotavaralla (=tiilien paloja ja kuivannutta saumauslaastia). Se helpotti ja nopeutti muutostyötä. Hormin pystyi tyhjentämään irtotavarasta purkamatta tiilimuuria koko matkalta. Sen jälkeen tarvitsi enää muurata umpeen ylempänä ollut reikä. Siihen käytettiin purkamisesta jääneitä tiiliä.
Muuriseinälle tuli 59 x 59 cm kokoinen iso laatta. Pääsääntö on, että mitä isompi laatta, sitä tasaisempi alustan tulee olla. Lisäksi sovimme, että laatta tulisi puskuun, jolloin alustan tasaisuus korostuu entisestään. Siksi työ jatkui viikolla 44 seinän tasoittamisella. Kun ensimmäinen tasoitus oli kuivunut, muurari hioi sen ja tasoitti vielä toisen kerran. Sen jälkeen vuorossa oli laatoitus. Muurari teki huolellista työtä, kysyi meidän mielipidettämme ja mietti laattojen jaotuksen niin, että kummallekin reunalle jäi suurin piirtein samankokoinen laatta. Pystysuunnassa vajaa, suhteellisen kapea laatta sijoitettiin alas. Seinän laatoitus oli valmis keskiviikkona.
Aida pönttöuunin osatkin tulivat sovitusti ja sopivasti viikon 44 maanantaina. Me kannoimme osat muurauspaikalle keskiviikkoiltana valmiiksi muuraria varten. Aidan muuraus eteni suunnitellusti. Muurari aloitti sen torstaina ja perjantaina oli jo valmista. Minä aloitin perjantaina omien töiden jälkeen jokailtaisen paikkojen siistimisen ja siinä vaiheessa huomasimme mieheni kanssa, että kahden alimman metallikuoren osan välissä oli rako. Samoin erityisesti toiseksi ylin sauma irvisteli. Selvitimme asiaa jo tuolloin perjantaina muurarin kanssa, mutta sovimme, että katsomme tilanteen tarkemmin maanantaina, kun hän tulee muuraamaan Hemmoa. Alusta asti oli selvää, että sauman raot harmittivat yhtä paljon meitä kaikkia.
Hemmon osat tulivat sovitusti loppuviikosta 44. Kannoimme ne muurauspaikalle viikonlopun aikana. Viikon 45 maanantaina tarkastimme Aidan yhdessä muurarin kanssa. Muurari oli yhtä yllättynyt kuin mekin. Tällaista ei ollut sattunut hänelle pitkän työuran aikana aiemmin. Hän oli suojannut huolellisesti Aidan metallikuoria kankaalla kolhujen estämiseksi, eikä siksi ollut huomannut saumoja muuratessa. Aidan peltikuoret ovat melko ohuita, mikä tuo omat haasteensa. Elämä kuitenkin jatkuu ja sovimme, että muurari selvittää asiaa Tiilerin suuntaan ja jatkaa Hemmon muurausta sovitusti. Näin meillekin jäi aikaa miettiä omaa kantaamme asiaan.
Hemmon muuraus eteni sovitusti viikon 45 aikana: Itse muuraus vei kaksi kokonaista, hieman pitempää työpäivää. Oman lisänsä muurarin työhön toivat perinteisestä poikkeavat luukut. Niiden kiinnittäminen ei ollut niin suoraviivaista kuin yleensä käytettävien Narvin luukkujen. Loppuviikko meni hellan pinnan tasoittamiseen ja pintakäsittelyyn. Näihin työvaiheisiin ei mennyt kokonaisia päiviä.
Loppuviikosta saimme muurarilta yhteystiedot sekä ohjeen soittaa Tiilerin edustajalle ja sopia, miten edetä Aidan kanssa. Asia oli tietysti pyörinyt meilläkin mielessä enemmän ja vähemmän koko ajan. Vaikka mielessä pyöri monenlaista ratkaisuvaihtoehtoa, alusta asti molemmille oli selvää, että uunien pitää olla kunnossa. Ne tulevat olemaan osa meidän kotia pitkälle tulevaisuuteen. Soitimme Tiilerin edustajalle heti perjantaina ja jo silloin kerroimme, että haluamme pönttöuunin saumat kuntoon. Tiilerin edustaja kertoi, että se tarkoittaa uunin osittaista purkamista ja kasaamista uudelleen. Ja meidän tuli sopia asiasta ja aikataulusta muurarin kanssa. Kerroimmekin asiasta heti perjantaina myös muurarille. Hän lupasi miettiä, milloin uudelleen muuraus on mahdollinen.
Viikon 46 maanantaina asiat sovittiin loppuun: Muurari kertoi, että häneltä onnistuu Aidan purku ja uudelleen muuraus saman viikon torstain ja perjantaina aikana. Hän sai onneksi järjestettyä työhön toisenkin käsiparin, joka mahdollisti purkamisen ja helpotti kasausta. Ilmoitimme aikataulusta Tiilerille heti maanantaina ja he toimittivat saman viikon aikana uudet laastit yms. korjausta varten.
Muurari apumiehineen tuli sovitusti torstaina. Purku eteni hyvin. Paljon kertoo muurarin ammattitaidosta se, että hän oli etukäteen miettinyt, miten hän saa irrotettua uunissa päällimmäisenä olevat betoniosat turvallisesti ja rikkomatta niitä tai vahingoittamatta peltikuoria. Työtä helpotti myös se, että laastit eivät olleet vielä ehtineet kuivua, jolloin tiilet irtosivat helpommin ja eikä laasti pölynnyt. Työt sujuivat heiltä niin hyvin, että he saivat purettua ja kasattua pönttöuunin jo torstain aikana. Muurari epäili, että kuorien saumojen väliin oli jäänyt jotain, jonka vuoksi alimpaan saumaan jäi rako ja se vastaavasti vaikutti myös muiden saumojen asettumiseen. Uudelleen kasauksen myötä kaikki saumat asettuivat paremmin linjaan keskenään.
Kummankin uunin piti antaa kuivua kolme viikkoa, jonka jälkeen aloitettiin varovainen lämmittäminen. Molempien uunien mukana tuli selkeät ohjeet siitä, miten lämmittäminen aloitetaan ja muurari kertasi ne meille, kun uunit olivat valmiit. Meille jäi uunien edessä olevan lattian laatoittaminen sekä muu viimeistely (katto- ja lattialista yms.). Teimme niitä vähin erin loppuvuoden aikana. Aloitimme poistamalla lattiasta parkettia niin, että suojaetäisyydet toteutuvat ja turha mutka lattiassa saatiin suoraksi. Tässä vaiheessa käytimme uudelleen vanhat ovi-, katto- ja lattialistat. Kattolistan päälle asennettiin taulukisko, kun halusimme välttää reikien poraamista seinälaattoihin. Suunnitelmissa on tehdä muutakin remonttia ja siinä yhteydessä uusitaan listojakin. Vielä pitäisi jostain löytää tai teettää suojapellit savupeltien eteen.
Jälkikäteen totesimme Mikan kanssa, että itse olisi pitänyt pyytää muurarin yhteystiedot jo aiemmin Savohormilta. Silloin olisimme osanneet jo aiemmin kysellä toimituksen perään ja myös tieto lisätöistä olisi mennyt muurarille ajoissa. Kaiken kaikkiaan lopputulos oli suunnittelun mukainen ja aikataulujen muutokset meille olivat suhteellisen pieniä. Tärkeintä on, että koko tila vaaleni ja avartui selvästi laatoitetun seinän ja uusien uunien myötä. Molemmat ovat olleet ahkerassa käytössä ja ilahduttaneet joka kerta. Minä olen jopa opetellut tekemään ruokia hellalla.
Jätä ensimmäinen kommentti