Skip to content

Varaston päivitys, osa 3, viimeiset viilaukset

Luonut Outi 20.5.2020

Tässä kolmannessa blogissa kerron varastoon tehdystä hyllyjen lisäyksestä sekä laitan kuvia varastosta nykytilassa. Kuvat kiertävät ovelta pisimmän hyllyseinän (3 m) kautta päätyseinälle ja siitä takaisin toiselle pitkälle seinälle, jossa ikkuna ja ovi ovat. Kuvauspäivä oli vähän pilvinen, joten kuvien valaistus ei ole paras mahdollinen.

Täynnähän se on. Mutta minä näen siinä lähes joka kuvassa myös jonkin projektin ja niin sanotusti väliaikaisessa varastoinnissa olevia tavaroita. Näitä ovat mm. nettikirpparilla myynnissä olevat tai myyntiin menevät tavarat (kuten naulakko, peilit ja matot) tai mökille rakennettavan kenkätelineen osat. Mutta vaikka tavaraa onkin paljon, kaikille on oma paikka ja hyvin mahtuu sisään noutamaan tai tuomaan tavaroita tai sitten puuhaamaan jotain pientä. Paras on tuo ikkunan viereinen hylly, jonka pystyi jättämään tyhjäksi. Se toimii pöytätasona yhdessä vieressä olevan pöydän jalan kanssa.

Saimme siis varaston remontin valmiiksi pääsiäisenä. Kun tavarat oli saatu varastoon, ihastelimme parantunutta säilytystilaa ja pohdimme ääneen asioita. Pakastimen päälle suunniteltu 90 cm hylly ei mahtunut paikoilleen. Totesimme, että se on helppo korvata 60 cm leveällä hyllyllä. Silloin nurkkaan jäisi kätevä, ulko-ovea vastapäätä oleva avoin tila, johon mahtuu yksittäisiä tavaroita pystyyn.

Kuvassa varastossa oleva pakastin ja pieni osan pitkän seinän hyllyistä.
Pakastin ovelta katsottuna

Alkuun suunnittelimme vaihtavamme vain liian pitkän hyllyn lyhyempään. Jäimme kuitenkin pohtimaan, onnistuisiko ikkunan ja oven päälle lisättyä kaksi 90 cm x 50 cm hyllyä. Kysymyksenä oli lähinnä se, mahtuvatko riippukiskot oven ja ikkunan ympärille järkevästi. Toisena mietitytti, miten pahasti hyllyt pimentävät varastoa.

Mitoimme ikkunan ja oven ja kävi ilmi, että mittojen puolesta hyllyt voisi asentaa. Ovi- ja ikkunalistoja pitäisi todennäköisesti vähän säätää, mutta muuten sijoittelu onnistuisi helposti. Päädyimme siihen, että lisäämme nuo kaksi hyllyä katon rajaan. Niihin saisi tuttuun tapaan sijoitettua matkalaukut, jotka olisivat silloin pois tieltä, mutta tarvittaessa helposti saatavilla.

Kuvassa 3 m pitkän seinän hyllyt pakastimen vierellä.
Pitkän seinän hyllyt tavaroineen

Näille kahdelle uudelle hyllylle riittää lyhyemmät riippukiskot, kun hyllyt tulevat vain ylös. Päätyseinälle otimme aiemmin täyspitkän riippukiskon, jolloin tulevaisuudessa hyllyjä voi muokata tai lisätä helposti. Mutta oven ja ikkunan kohdalla pitkälle riippukiskolle ei ole käyttöä. Ja lyhyt riippukisko varmistaisi senkin, ettei myöhemmin lisähyllytilaa kaivatessaan niin herkästi tulisi suunniteltua hölmöjä hyllyviritelmiä.

Olin siis yhteydessä hyllyt ja muut osat myyneeseen ihmiseen ja kyselin, onnistuisiko saada alla luetellut lisäosat.

  • 1 kpl 50 cm * 60 cm hylly (pakastimen päälle)
  • 1 kpl 50 cm * 90 cm hylly (oven/ikkunan päälle)
  • 1 kpl 135 cm turvakantokisko
  • 3 kpl 50,8 cm riippukisko
  • 4 kpl 50 cm hyllykannattimet

Riippukiskoja tarvittiin kolme, sillä ikkunan, oven ja patterin vuoksi jo olemassa olevaa, pitkää riippukiskoa ei voinut hyödyntää lisähyllyissä. Lisätoimitus onnistui ja se tuli meille huhtikuun lopulla. Kun osat oli saatu, asentaminen oli suoraviivaista hommaa, kun mitään erityisiä valmistelutöitä ei tarvinnut tehdä ja kokemustakin jo oli. Vanhan ja uuden turvakantokiskon väliin jäi lyhyt tyhjä väli, joka täytettiin lähinnä ulkonäkösyistä toiselta seinältä ylijääneellä pätkällä. Kovin raskasta kuormaa en siihen laittaisi.

Kuvassa päätyseinän hyllyt ja vaatepiikit.
Päätyseinän hyllyt ja vaatepiikit

Kun hyllyt olivat paikoillaan, Mika muokkasi olemassa olevat oven- ja ikkunanpielet ja laittoi ne paikoilleen. Matkalaukut ja rinkat siirrettiin uusille hyllyille ja muiden hyllyjen tavaroita järjesteltiin hieman. Vaihdoimme pakastimen oven kätisyyden järkevämmäksi eli avautumaan vasemmalta oikealle seinää kohti. Aiemmin se oli toisin päin, sillä edessä ollut hylly määritteli avautumissuunnan. Kiinnitimme samalla kahvan pakastimeen.

Kuvassa ikkunan alla oleva reikälevy.
Ikkunaseinän reikälevy

Varasto on nyt meistä niin valmis kuin se tässä vaiheessa voi olla. Jos vastaan tulee sopiva pystylista oveen viereen, se lisätään. Lisäksi jossain vaiheessa on tarkoitus korvata nykyinen kattovalaisin jollakin litteämmällä versiolla. Ajatus on tuoda mökiltä perinteinen loisteputkivalaisin varastoon. Mutta se tapahtuu vasta, kun mökille löytyy parempi valaisin nykyisen tilalle.

Kuvassa oven ja ikkunan päällä olevat ylähyllyt, jotka lisättiin myöhemmin.
Oven ja ikkunan päällä olevat ylähyllyt

Olen huomannut, että varastossa tulee käytyä remontin jälkeen paljon useamman kuin ennen remonttia. Syynä voi olla kevät ja sen myötä tullut alkuinnostus ja erinäiset keväthommat. Myös varaston remontista poikineet muut projektit, lisäävät käyntikertoja varastossa. Tällainen jatkoprojekti on esimerkiksi säilytystila mökin eteiseen. Kerron siitä jossain vaiheessa omassa jutussaan. Yksi syy varastossa vierailuun on varmasti se, että siellä on nykyisin niin helppo ja jopa mukava käydä. Tavarat ovat järjestyksessä ja helposti otettavissa. Varasto on myös selvästi valoisampi. Valoa pääsee ulkoa paremmin sisään, kun ikkunan edessä ei ole tavaraa. Myös remontin jälkeen vaaleammat seinät ja katto heijastavat valoa paremmin.

Jätä ensimmäinen kommentti

    Vastaa

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *